Tää on tää porukka, jonka kaa mä hengailen koulussa ja istun iltaa sen harvasen kerran. Me ollaan melko tiivis porukka, mutta tietty sitte tulee näitä erimielisyyksiä ja muuta draamaa, niinku varmaan kaikilla. Mä en vaan ois ikinä uskonu, että tästä tyttöporukasta vois tulla mulle näinkin tärkee, mitä se nyt on.
Suurinpaan osaan näistä tytöistä tutustuin paremmin vasta lukiossa. Osa oli ollu ala-asteella samalla luokalla ja osa oli ihan uusia kasvoja. Kaikkiin oon kuitenkin tutustunu tässä viimesen vuoden aikana paljon paremmin ja en tosissaan osais kuvitella aikaa ilman niitä. Varsinkin koulupäivät ois yhtä tuskaa ilman niitä överipaskoja läppiä.
Voisin häpeilemättä sanoo, että lukiolaisiks kaikki me ollaan melko lapsellisia tai sitten vaan meidän sisäinen lapsi on esillä koko aika. Välillä tulee mietittyä, että mitähän ihmiset oikeen ajattelee meistä meidän tekemisten perusteella, mutta on tää elämä sen verran opettanu ettei muista oikeesti kannata/saa välittää. Mua kuitenkin harmittaa ihan älyttömästi etten mä loppujen lopuks vietä näitten kanssa paljoo aikaa mun harrastuksen ja muitten kiireitten takia. Sikspä mä otan kaiken irti siitä ajasta, mitä mää voin näitten kaa viettää. On ne vaan niin hemmetin siistejä tyyppejä!
aa niin loisto postaus kyl koska me ollaan kyl parhaita!
VastaaPoistamikäs hame oli päällä;)
VastaaPoistaella: Niinhän te kyllä ootte!
VastaaPoistaNilla: Sun hamehan se tais olla. ;)
awww tähän postaukseen ei nyt oikeen voi kommentoida muuta kuin että AWWWW BIRGA♥♥
VastaaPoista