kaveriporukka part 2

Nilla

Serkkutyttö siis, tärkeä semmonen. Se ite ei ees taida tietää, mutta mulle se on aina ollu jonkinlaine roolimalli, henkilö jota mä ehkä jopa salaa ihailen. Taino en enää salaa. :D Tokihan meiltä löytyy muutakin yhteistä kuin vaan sukulaisuus. Nähään kunnolla tositosi harvoin.. Ootan vaan kesää, että päästään yhessä mökkeilee: ottaa arskaa, tekee ylihyvää ruokaa, soutelee, kuvailee metsään ja saunomaan.

Laura

Lauran oon tuntenu jo monta vuotta, mutta vasta tässä puolvuotta sitte alettiin taas viettää aikaa. Laurasta on tullu viime aikoina kaikkien näitten draamojen jälkeen mulle yks hyvimmistä kamuista. Useinmiten me istutaan Lauralla, kuunnellaan musiikkia ja ollaan vaan taikka bailataan villisti. Laura on siinä mielessä ihana kun se ei ota kaikkee niin vakavasti, hyvällä tavalla siis. Persoonaltaan Laura on suojelevainen ja omalla tavalla ihanan erillainen nuori ettei siitä voi olla tykkäämättä.

Mä en osaa sanoin kuvailla, miten helkkarin hieno tyttö tää on!

Noora

Noora oli mun eka kamu, ollaan tunnettu ihan vaippaiästä asti ja asuttii naapureina en edes muista minne asti. Vaikka Noora onkin mua pari vuotta nuorempi, se taitaa olla mua henkisesti niin monta vuotta vanhempi, että mä oikeestaan tartteen tätä ihmistä mun elämään; en osais olla ilman. Nooralla on tapana stressaa elämästä ja mä tavallaan otan kaiken ihan lungisti, joten me ollaan loppujenlopuks aikalailla erillaisia. Meitä taitaa lähinnä yhdistää vaan lautailu ja porukat, mutta tullaan ihan älyttömän hyvin toimeen ja juju taitaa olla siinä että ollaan tunnettu ikuisuus vaikka ollaan kasvettu vähä erillee.

Nea

Tää nyt ei mitään esittelyä kaipaa, mutta ettei sille tuu itku kurkkuun, niin kerron nyt siitäki. Paita ja peppu, tiuhti ja viuhti, tohelo ja torvelo, erottamattomat; niitä me ollaa. Nea on tää mun henkinen tukipylväs ja sosiaalinen elämä. Mä voin puhuu sille vaikka nurkissa olevista pölypalloista tai yöunet vievistä angsteista, mä voin häpeilemättä ajaa sen kaa mopolla paskarinkiä liikenneympyrässä ja voin ottaa pienet lumipainit ABC:n pihassa. Meijän alku ei ollu ruusuinen eikä me olla aina oltu ne bff, mutta paska niskassa kasvattaa ja meijät se paska on vieny huipulle asti. Muistoja löytyy ihan helkkaristi ja elämä ei ole ees vielä alkanukkaa. Mä uskon ja toivonkin, että me päädytään samaan vanhainkotiin vierekkäisiin kiikkutuoleihin neulomaan villasukkia ja muisteleen mennyttä aikaa tekohampaat kolisten.