keskiviikko 2. lokakuuta 2013

only you can be the aching in my heart

Mun jostain syystä teki mieli tehdä tämmönen, kun sen Enyan blogista bongasin. Tämmösiä ei ole blogin puolella näkynyt vähään aikaan enkä tiedä teidän mielipiteitä tän tyyppisistä postauksista, mutta itse tykkään näitä lueskella - silloin muut saa tietää pikkufaktoja, joita ei muuten blogin puolella tulisi kerrottua. Ja kuvissa myös näkyy pieniä osia meidän kämpästä, mutta erillinen kämppäpostaus voi olla tulossa, jos siihen on toiveita. :)



Tähtimerkkini?
Vesimies.

Sisarusteni määrä?
Yks; pikkuveli-Jomppa.

Millainen on kotini?
49,5 neliöinen kaksio, jota on juuri remppailtu. Laminaattilaittiolla ja punaisella keittiöllä varustettu kotikolo on saanut mut niin rakkauden huumaan kuin turhautumisesta ärtyneeksi. Peilejä löytyy joka kulmasta eikä kynttilöiden määrässä olla oltu vaatimattomia. Sisustus-jutuissa on vielä vähän hakemista, koska Jussilla ja mulla on aika eri mielipiteet tän asian suhteen ja molempien toiveita täytyis ottaa huomioon tavaroita ostaessa.








Juoma jota kulutan eniten?
Nykyisin tee; se kuuluu joka päivään ja välillä menee useampi kuin vaan pari kuppia päivässä.

Lempivärini?
Ei ole mitään tiettyä, mutta pastellin sävyt nappaa sisustus-jutuissa tällä hetkellä, mutta vaatteissa esim aika neutraalit värit ovat enemmän mieleen.

Mielikukkani?
En ole koskaan edes miettinyt tätä ja totta puhuakseni en pahemmin tiedä kukkien nimiä. On monta kaunista ja nättiä kukkaa, mutta en niiden nimiä tiedä. Ruusu on aina se, joka mielyyttää silmää joka tilanteessa.

Rakkain laukkusi?
Ehkä tää kuningas-laukku. En oo käyttäny sitä aikoihin, mutta se on hyvä muisto lukioajoista ja tuo mieleen pari ihanaa ihmistä. ♥ Ja sitten tää musta laukku on päätynyt käyttöön monen mutkan kautta ja jotenkin tykästyin siihen vaikkei olekaan ihan mun tyylinen.




Mitä et missään tapauksessa pukisi päällesi?
Julkisilla paikoilla Jumpsuitia, mutta oikeestaan muuten menee mikä vaan. Toiset on samettihousut tai joitain silkkiä - ne ei tunnu hyvältä. Niin ja en myöskään oikeen mitään kirkkaita värejä ellei ne oo lisäyksenä tummien vaatteiden kanssa.

Huonoin nettikauppakokemuksesi? 
Hmm, en oo hirveesti tilaillu eri nettisivuilta, mutta viimeks kun tilasin Bluetomatolta niin hommat meni aika vaikeeks. Tilasin sieltä laudan ja siteet, mutta sitten ilmenikin ettei siteet käyneetkään lautaan, koska laudassa oli jotkut "vanhanaikaset" kiinnityssysteemit. Ei siitä sen enempää ongelmia tullu, mutta sivulla olisi voinut näistä ilmoittaa niin ei olisi tarvinnu alkaa palauttaa tuotteita.

Kuinka kauan voisit olla shoppailematta? 
Onhan tässä oltu jo jokunen kuukaus ilman shoppailua. Pystyn olee kauan ja en mä muutenkaan ole mikään himoshoppaaja, mutta jos jollekin tulee tarve ja on varaa ostaa niin kyllä mä myös sen ostan.

Käytätkö kelloa?
En sen jälkeen kun joskus pentuna lopetin niiden käytön. En myöskään käytä koruja, mutta näiden kanssa on vähän opettelemista. Haluisin kyllä jonkun päheen kellon ranteeseen ihan muodon vuoksi.

Lemmikkieläimet?
Varkaudessa Capo ja Speedy, täällä Luna.

Mitä tekisit jos voittaisit lotossa miljoonan?
Ääääh, oon miettinyt tätä nyt aika paljon viimesen kuukauden aikana ja vastaus on aina sama: varaan suoraan ulkomaan matkan ja mietin vasta siellä mitä loppurahoilla teen. Oman asunnonkin varmasti ostaisin ja sisustaisin sen mieleiseksi, jottei tarviis myöhemmin hommata asuntoa. Ja varmasti rahalle löytyy muutakin käyttöä. Ihanaa ois ostaa joku vapaa-ajan mökki tyyliin alpeilta ja lähtee sinne aina talvisin.

Eksoottisin eläin, jota olet koskenut?
Hmm, ehkä fretti. Se on kyllä eksoottisesta kaukana, mutta eipähän ole ihan tavallinen otus.

Montako blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?
Päälle 250.

Millä nettisivuilla käyt kun olet netissä?
Blogger, facebook, bloglovin, tumblr ja sillon tällön nettikaupat.

Mitä ohjelmia seuraat tv:stä?
Viime aikoina telkkarin katsominen on aikalailla jääny, koska oon alkanu seuraa netistä paljon sarjoja kuten Skins, Gossip Girl, Shameless ja American Horror Story.

Hissi vai portaat?
Riippuu ihan siitä monenteenko kerrokseen täytyy itsensä hilata ja onko hissi edes mahdollinen, mutta useimmiten portaat.

Mikä on kulkuvälineesi?
Julkiset tai ihan vaan kävelen. Tykkään enemmän kävellä kuin pyöräillä.

Viimeksi lukemasi kirja?
Mulla kaks kirjaa nyt meneillään. Joskus kesällä alotin lukee Cornwellin kirjaa, mutta en oo vieläkään saanu sitä päätökseen ja samalla viime viikolla alotin lukee Jo Nesbon kirjaa. Nesbo on muuten yksi mun lempparikirjailijoista.



Tatuointeja?
Ei ole, mutta kauan on ollu haaveena ottaa kylkeen unisieppari ja siihen teksti: Don't let nightmares fade your dreams away.

Kumpi on parempaa, suklaa vai vanilja?
Suklaa ehdottomasti. Kyllä vanilja menee jäätelössä, mutta muuten se on aika makee ja jotenkin vaikee yhdistää mihinkää muuhun.

Paras vuodenaika?
Kesä; ei vaan siksi, että aurinko ja lämpö vaan, koska tunnen itseni silloin onnellisemmaksi  ja vapaammaksi kuin yleensä. Tietenkin jokaisessa vuodenajassa on jotain hyvää, mutta kesä on eniten mieleen. Tykkään kyllä syksystä sen ihanien värien ansiosta!

Optimisti vai pessimisti?
Optimisti. Kyllä mä myös ajattelen asioita negatiivisestikin, mutta varsinkin nyt omilleen muuttetua on alkanu ettii enemmä niitä positiivisia ja hyviä juttuja, koska ne on paljon tärkeempiä tässä elämässä.

Keräilykohteesi?
Kynttilät - en varsinaisesti kerää, mutta niitä tulee ostettua paljon.

Mottoni?
Ei ole.

Tiedätkö miten alkoholia tulee käyttää?
Tiedän.

Onko sinulla outoja nukkumistapoja?
En ainakaan itse oo tiedostanu tätä, mutta Jussi sanoo mun pyörivän aika paljon unissani - eikös jokainen tee niin? Kuitenkin sen tiedän, että käperryn aivan pieneksi mytyksi, varsinkin jos nukun yksin, ja peiton vedän ihan korviin asti. 

Paidan väri joka on nyt päälläsi?
Vaalea villapusero.



Oletko pilkunviilaaja?
En oikeestaa, mutta perfektionistina haluun hoitaa hommat tietyllä tavalla ja lähes täydellisesti, joten oon mä kai joissain asioissa pilkunviilaaja. En kuitenkaan jaksa muille alkaa moittia pikkujutuista, paitsi Jussille.

Onko sinulla seinäkalenteria? Millainen?
Ei ole.

Millainen olet liikenteessä?
Kyllä mä liikennesäännöt osaan ja kuskina suhkoht rauhallinen ellei liikenteessä oo oikeesti joitain idiootteja, jotka saa mun hermot kireelle.

Pahinta kotikaupungissasi?
Ehdottomasti se, että tuntuu ettei ne oikeen oo siellä päin elänyt tätä elämää. En väitä, että nyt tänne muutettuani oon jotenkin maailmaa nähny ja kokenut vaan lähinnä meinaan sitä, että täällä tulee katsottua asioita vähän eri näkökulmasta. Myös se ärsyttää Varkaudessa, että siellä kaikki tuntee kaikki ja ei oikeen pääse karkuun, jos on semmone fiilis ja se on melko ahdistavaa.

Oletko koskaan saanut kympin todistukseen?
En, vaikka ope vähän niin lupaili - oon ikuisesti katkera tästä.

Minne avainnippusi avaimilla pääsee?
Kotiin, ja toiseen kotiin, kellariin.

Milloin viimeksi söit lääkkeen?
Tossa kuun lopusta migreenin takia.

Stressaatko?
Nyt en juurikaan. Asiat alkaa olee mallillaan, mutta kyllä se stressi sieltä vielä jostain putkahtaa takaisin.

Ärsyttävin tapa herätä?
Se, että joudut herää tekee toiselle aamupalaa, koska tää toinen on itse nukkunut pommiin eikä sen takia kerkee......

Tunnetko henkilöä, josta olet pitkään yrittänyt päästä väkisin irti, mutta hän ei vain tajua?
Kyllä aina on joku, jonka naama ei just sillä hetkellä nappaa, mutta en ainakaan muista, että oisin koskaan oikein haluamalla halunnut päästä jostain ihmisestä eroon.

Viimeisin asia jonka joku sinulle osti?
Jussin porukat osti ruokaa meille, mutta jos sitä ei lasketa niin ostin mamman antamilla rahoilla uuden talvirakin Vilasta. Tais olla rakkautta ensisilmäyksellä ♥



Koska viimeksi puhuit englantia?
Kyllä tuota päivittäin tulee joitan sanoja sanottua englanniksi, mutta ihan kunnolla puhuin kesällä.

Pahin haava/murtuma tms, mikä sinulla on ollut?
Murtumia ei ole koskaan ollut, ja ei oikeestaan haavojakaan. Ehkä se, kun kännissä örvelsin ja pää aukes kun löin sen kiven kulmaan joskus yläasteella.

Millaisesta mukista viimeksi joit jotain?
Muumimukista kaffee.

Mikä muissa ärsyttää sinua?
Tää on aika ihmiskohtasta, mutta yleisesti ottaen semmonen turha hääräminen ja hössöttäminen. En myöskään tykkää siitä, että jotkut ihmiset koettaa saada mut toimimaan välikätenä sekä myös muista tiedon saaminen mun avulla on älyttömän rassaavaa. Ihmiset, kysykää itse jos on ongelmia.

Mikä ääni on ärsyttävä?
Lapsen itku/kiukuttelu, viritettyjen mopojen äänet (fucking annoying), vinkuva nenä, huohotus. Sekä joidenkin naisten kimittävän ääni, kun ne yrittää käskee - itse taidan myös kuulua tähän kategoriaan sillön tällön.

Mikä tuoksuu hyvälle?
Tee, ensi pakkanen, tuoksukynttilät, tuore leipä.

Mainitse yksi maailman kauneimmista naisista?
Apua, en mä oikein oo kattonu ketään tältä kannalta. Moni on kaunis, mutta en osaa sanoo tähän kenenkään nimee.

Pidätkö etunimestäsi?
Pienempänä en pitänyt, koska harva osaa sanoo sen oikein ekalla kerralla ja samoin silloin ärsytti muiden vitsit mun nimestä, mutta nykyään tykkään siitä sen erikoisuuden takia.

Osaatko elää hetkessä?
En aina, mutta pyrin siihen.

Uskotko, että ihminen pystyy muuttumaan?
Uskon, ja olen myös nähnyt sen.

Mitä ostaisit satasella?
Loput kamat kämppään vaikkei tuo pelkkä satanen ihan riittäis, mutta auttais ainakin.

Oletko onnellinen?
Olen. Ja isoin syy siihen taitaa olla Jussi.



13 kommenttia:

  1. onks tossa se sun uus takki :) ?

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja niiin on <3 Tuuhan pian käymään täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä tuun varmaan parin viikon päästä. :) Pitää sit nähdä!

      Poista
    2. Tuu ihmeessä! Jussikin on varmaan vielä sillon Lahdessa töissä, joten voidaan olla täällä kämpällä ja viettää tyttöjenilta. :)

      Poista
    3. Se käy kyllä hyvin! :) Voitais myös käydä kirppailemassa ja valokuvailemassa!

      Poista
    4. Hei joo, kaipaankin jotain kuvailukamua!

      Poista
  3. sori mut tuo vika kuva näyttää siltä että sulla ois joku enemmän tai vähemmän likane leikki mielessäsi. :D

    VastaaPoista