perjantai 15. elokuuta 2014

sitä, tätä ja vähän tuotakin

Hóla! Ihan älyttömän isot anteeksipyynnöt siitä, että olen ollut entsistä hiljaisempi. Kone ensinnäkin tilttas ihan kokonaan ja olin jo uuttakin haluamassa, mutta äiti ehdotti, että hänen kaverinsa vois kattoo tätä ennen kuin ostetaan uutta ja tässähän minä tämän vanhan rakkaani kanssa olen. Kaikki ohjelmat poistettu, uusi käyttis asennettu plus se miekkonen asensi tähän GIMP 2, jota en ole koskaan käyttänyt, mutta ajattelin nyt näin opetella ennen kuin palaan siihen samaan vanhaan. Kerrottakoon ettei tähän mennessä yhteistyö ole sujunut. Onko teillä millasia kokemuksia GIMPstä? Huono, hyvä, vaikee jne? Kaikki risut ja ruusut on tervetulleita. Ja sitten toisekseen, että meikäläisen koulutkin pääs alkamaan ja oon ollut aivan poikki kotiin päästyäni  - päikkärit on ollut kova sana.

Vaikka olikin ihanaa päästä kouluun ja päästä opettelee juttuja alalta, jonka tällä hetkellä tunnistan omakseni, niin kyllä tuo työ on mennyt hieman arvojärjestyksessä koulua ylemmäs. Se rahallinen etu on niin paljon parempi varsinkin näin kesän jälkeen, että ei paljoa huvita olla KELAn asiakas. Olen siis täysin ristiriitatilanteessa. Todellakin aion käydä tuon koulun loppuun ja sen jälkeen haluisin vielä vähän opiskella syventävemmin, mutta myös oman alan työelämäänkin olisi aika iso hinku  - noh oppiihan sitä tekemälläkin. Koulun ohella tulen varmastikin tekemään töitä ja itseasiassa ens viikolla täytyis soittaa haastatteluaika yhteen sis.kauppaan, joten peukut pystyyn, jos se ns. varma paikka onkin myös varmasti mulle. Tällästä tällä kertaa ja ihanaa viikonloppua mussut ♥



PSSST. Tänne on tullut muutama postausehdotus: mm. arkimeikki- ja kampaus -postausta on kyselty sekä kysymyspostausta. Laittakaa ihmeessä, jos tulee jotain mieleen. :) Olen päättänyt sen, että mulle riittää, kun olen jo kuvien muodossa netissä, että videot jääköön muiden tehtäväksi, mutta muuten olen avoin kaikelle. Toteuttelen niitä sitten tilanteen tullen - muutenkin ois vähän aikomus tsemppaa tän blogin suhteen. Saa nähä riittääkö rahkeet kaiken tän muun häslingin keskellä. Let's hope the best.

1 kommentti:

  1. Mä vähän koitin katella sitä ja näin pintapuolisesti se ei oikee oo sellane mitä haen tai si se vaa just johtuu siitä etten osaa käyttää. Toi on jotenki nii sekava. Kyllä mä hiffasin kui värit säädetää yms mutta siihen se jääkin ja ei sillä muuta voikaa tehä. :D Mutta en mä luovuta vielä ja kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista