Enhän minä malttanut olla täältä erossa ja tajusin, että taidetaan tehdä historiaa: en ole varmaan viimeseen kahteen vuoteen tehnyt kolmea postausta viikossa. Huhhuh. Muutenkin tän viikon katsojaluvut noussu hitusen, mikä on plussaa, joten suunta on varmaan oikea. Oon tällä hetkellä jossain päin matkalla pohjoista mukana lauta ja piirustuskamat - oon innostunut hiljalleen piirtelee ja koittanut ottaa tatsia tohon kynään, jos vaikka sais duunattua sen oman tatskan. Hihih. Tästäkin juttua tulossa myöhemmin!
Mutta pointti ei nyt ollu ollenkaan tämä turha lätinä. Oon tässä hieman kelaillu, jos musta ois dietille lähtijäksi. Lihasta on alkanut tulemaan ja pieni muutos kropassa on huomattavissa, mutta tuota rasvaa on kans ihan semisti niiden päällä. Tiedostan jo valmiiksi ettei musta ole niin kurinalaiseen elämäntyyliin, joten ihan jo tän perusteella voisi sanoa etten ole valmis. Luin 5:2 dietistä, jossa viisi päivää viikossa syödään ihan nosmisti ja kaksi päivää vedetään ihan minimikaloreilla (naisilla 500kcal), mikä ei ajatuksena kuullosta ollenkaan pahalta ja edellisenä päivänä voi hyvin suunnitella diettipäivän ruoat. Kuitenkin tää vaatii iteltään paljon asennetta ja itsekuria, mutta sen jälkeen voisi olla ittestään ylpee. Ehkä kuitenkin näiden puheiden perusteella voisin jättää asian vielä hautumaan ja jatkaa treenaamista kovemmalla motivaatiolla. Silti voin näiden ajatusten jälkeen rohkeasti myöntää etten ole mikskään fitnessmimmiks rupeemassa vaan voin ihan hyvällä omalla tunnolla sanoa ettei tänään kiinnosta/jaksa ja ottaa sen suklaalevyn kamuks sohvalle. Jos jollakin on kokemuksia 5:2 dietistä tai ylipäätään niistä, niin ilomielin otan asiasta kommenttia vastaan. Muutenkin voi rohkeasti ilmaista mielipiteensä tästä. :) See Ya!
Oisko mahdollista saada jotain ennen ja jälkeen-kuvamateriaalia kropan muutoksista jossain postauksessa? Vatsa, hauikset ja hartiat jne. :)
VastaaPoistaMä en oo ottanu kuvia sillon kun alotin ja ekat kuvat mitä oon ottanu niin taitaa olla just parin viikon takaa.. Mutta kai mä tossa tulevaisuudessa voin jotai pientä osviittaa antaa. :)
PoistaJee! \o/
Poista