Levillä laskin vain neljä päivää ja vikana päivänä alkokin polvet turpoomaan ja kaikki voimat olee ihan loppu ettei enempään ois ehkä kyennykään vaikka haluja olisi ollut. Mä lautailin viimeks tasan vuos sitten, joten aika kauhunkankein lähdin ekaa mäkee laskee, mutta äkkiä sitä kroppa taas muisti kui homma toimii sekä oli pakko hieman opetella laskee väärin päin, sillä mun vasemmanjalan reisilihas alko olee jo aika hapoilla kaikesta siitä työstä. Voisin vannoo mun reisien saaneen sellasen treenin noiden neljän päivän aikana, että eron voi huomaa ihan silmillä. Heh.
Itse en henkilökohtaisesti ole Levin suuri fani. Mestassa itessään ei ole mitään vikaa, mutta rinteitä ei ole ihan täysin suunniteltu lautalijoita ajatellen. Mä en tykkää laskee täysiä (toisin kuin Jussi) koska fiilailen sitä "kiemurtelua" ja muutenkin koko hommaa, joten koen laskemisen menevän ihan hukkaan, jos oot alhaalla minuutin sisällä. Levihän on paikkana iso ja siirtymäreitit on aika pitkiä ja loivia, joten siinä sai monta kertaa ottaa lautaa irti ja laittaa takas ellei jaksanu lykkiä itteään eteenpäin - tää taitaa vaan olla lautailijoiden ikuinen ongelma. Rinteet oli onneks todella hyvässä kunnossa eikä sen puoleen ole kiroomista. En myöskään parkkia lähtenyt kokeilee, mikä oli aika iso pettymys. Parkki oli rakennettu aika jyrkkään rinteeseen ja näillä heikoilla taidoilla oisin vaan laskenu itteni kipeeks.
Tosissaan oli kyllä kiva päästä laskee ja jos jotain on ihan pakko kertoa, niin metsäreitit alko tulee jo tutuks. Jussi on onneks sellai tyyppi joka tykkää mennä ja mä tuun hieman arkajalkana perästä, mutta kuitennii se saikin suostuteltua mua vähän vaikka mihkä. Sen pahemmilta kaatumisilta vältyttiin ja jäi kyllä sillai katkera olo, koska laskut jäi tän talven viimeseks, mutta samalla oon kyllä huippuilonen koko reissusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti