Tää on aihe, jota varmasti jokainen tulee miettimään niin ystävyyssuhteiden kuin parisuhteidenkin merkeissä. Oma henkilökohtainen haave on saada ensimmäinen lapsi viimeistään 24-vuotiaana eikä naimisiin menemisellä ole niinkään väliä, sillä edes omat vanhempani eivät ole naimisissa, joten se ei ole ehkä tuon kautta mulle niin tärkeää. Kuitenkin, mulla ja Jussilla tuli eilen täyteen puoltoistavuotta; ei juhlittu sitä mitenkään, koska rehellisesti sanottuna päivän teemana oli riitely ja muilla mailla juoksentelu eikä edes tajuttu asiaa ennen kuin tänään. Ollaan aina oltu vähän skeptisiä noiden merkkipäivien kanssa - muistetaan ne, jos muistetaan. Ollaan silti hieman puhuttu tulevaisuudesta ja sen suunnitelmista, en tarkota että aletaa mitää lapsia suunnittelee, vaan lähinnä, että mitä kumpikin tulevaisuudelta odottaa ja nyt näyttää molemmat olevan hyvillä mielin koko asian suhteen - vaikka kyllä, tiedetään olevamme vasta parikymppisiä.
Tavallaan tää aihe on mulle arka, koska voin sanoa ettei tämä suhde ole ollut ruusuilla tanssimista vaikka se joillekin saattaa siltä vaikuttaa - silti olen kiitollisempi kuin koskaan. Monesti on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin ja heivata koko jätkä, mutta ei, musta ei ole siihen, koska me ollaan Jussin kanssa molemmat sitä mieltä, että kaikki riidat ja erimielisyydet kasvattaa niin suhdetta kuin itse ihmistäkin, joten ehkä sen takia me ollaan vielä tässä. Siksi herääkin kysymys, että onko tää nyt se mun ainoa oikea? Ei, en osaa sanoa tuohon juuta enkä jaata. Tiedän vain sen, että Jussi on ollut ainoa ihminen joka on saanut mut kyseenalaistamaan asioita, miettimään tän hetkistä elämää, huonosti sanottuna saanu mut miettimää mun omaa arvoa, kannustanut mua niinä huonoina hetkinä sekä kasvattanut mua olemaan vahvempi ja ennen kaikkea saanut mun uskomaan itseeni sekä onnelliseksi. Eikös siinä ole jo tarpeeksi syitä?
Mun mielestä hyvä parisuhde perustuu ei vain siihen kliseiseen luottoon vaan myös siihen, että se opettaa. Jokainen hetki ja riita saa sut miettimään, miks sä oot siinä. Nyt ehkä mennään syvälliseksi, mutta niin se mun mielestä on. Ja kaikki tää inspis lähti vain kaverin sanoista "arvosta jokaista sanaa ja hetkeä, jotka vietät sun rakkaan kanssa, myös ne negatiiviset asiat on arvokkaita". Ei voisi mun mielestä paremmin sanoa. Se, että ollaanko tässä nyt forever together vai ei, niin on vain ajan kysymys. Tällä hetkellä en kuitenkaan haluaisi mitään muuta. Ihan sama onko meillä isompi riita vai elämän hienoin hetki, sillä mä arvostan niitä molempia, koska mä koen ne asiat sen henkilön kanssa, jota rakastan. Mitä ajatuksia tämä herätti teissä? Ei mulla muuta hanit - arvostakaa elämää, teidän kumppania, ystävyyttä ja kaikkea, mitä vain elämässä voikaan arvostaa ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti