Tää aihe on pyörinyt nyt enemmän ja vähemmän blogimaailmassa, joten päätin tehdä kyseisen postauksen itsekin; osittain siksi, että tässä maailmassa on liikaa turhia asioita, jotka mua ärsyttää ja osittain siksi, että mä tykkään kirjottaa provosoivasti asioista. So let's go!
1. Odottaminen
Mä olen ehkä maailman kärsimättömin ihminen, mitä tulee odottamiseen. Vihaan sitä, että oon valmis, seison ovella ja venaan sitä yhtä ihmistä, jolla kestää ja kestää. Odotus on vain niin inhottavaa. Mutta sitten jos odotellaankin vaan junaa asemalla, niin asia onkin ihan eri -paitsi talvella. Oon itse aika jämpti kellonaikojen suhteen, mutta en ala paasaa toiselle, jos se on myöhässä - kunhan vain ilmestyy paikalle. Ja tää odottaminen johtuu yleensä Jussista, sen miehen lähtö kestää ikuisuuden.
2. Turhasta valittaminen
Myönnetään, itsekin sorrun tähän, varsinkin sillon, kun on kiukkunen nälästä. On se kuitenkin jännä tää meidän suomalaisten tapa valittaa esim. talvella kylmästä ja lumesta, kesällä taas kuumuudesta ja hikoilusta. Nautittais tästä elämästä ja siitä, mitä sillä on tarjottavana. Ehkä tää tyytymättömyys vaan kuuluu ihmisen luonteeseen. Valittaa saa ja niin kuuluukin, mutta jätetään se narina niille, joilla on oikeesti asiat huonosti. Jopa nekin valittaa vähemmästä.
3. Iltalehti
Ei luoja, tää on ehkä mun isoin syy siihen, miksi mä joskus lähden facebookista. Niiiin turhia uutisia ja samoista asioista täytyy kirjoittaa monta eri versioo parin tunnin välein. Ja jengi vielä tykkää kaikista näistä. WTF. Mä en ole mikään uutisten lukija, mutta jos niitä lukisin, niin kyllä mua enemmän kiinnoistais lukea jotain ihan asiaakin kuin vaan, että kuinkas se Matti-Petteri nyt tienaakaan 5 miljoonaa euroa enemmän kuin naapurinsa.
4. Olet koko elämäsi tehnyt tämän väärin -jutut
Who really cares a fuck? Eikös se nyt ole aivan yks ja hailee laitatsä sitä ketsuppia nyt oikein siihen makkärin valkoseen kuppiin tai osaatko leikata alumiinifoliorullasta oikein palasen irti? En mä ainakaan. Jos se "väärin tekeminen" ei sua tapa tai haittaa elämää, niin tuskin se nyt väärin on.
5. Koko maailma
Ei nyt sentään koko maailma, mutta onhan tää maailman meno mennyt ihan överiksi. Kuten nyt vaikka tän Venäjän machoilu; ei riitä, että leikitään pelkästään Ukrainan kanssa pyssyleikkejä vaan täytyy ihan MM-kisoissa alkaa uhoomaan - ei sillä, että jääkiekko olisi lähellä mun sydäntä, mutta sikamaisen pelaaminen ei naurata ketään. En mä maailman ongelmia todellakaan osaisi ratkaista ja tuskin kukaan, mutta helvetti mä kyllä ihmettelen mistä tää kaikki viha, erimielisyydet ja välinpitämättömyys kumpuaa. Vallanpitäjillä ja päätöksentekijöillä ei ole kuin oma napa ja kunnia mielessä, kun siinä välissä me itse kansalaiset kärsitään. Ehkä vähän rankkaa tekstiä, mutta näin mä tän asian nään, koska "make love, not war".

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti