maanantai 9. kesäkuuta 2014

just hanging out

Jälleen se pari viikkonen on hujahtanut ihan silmissä. Oon vaan tehnyt duunia, odottanut auringonpaistetta vapaapäivinä ja koittanut vaan olla. Mulla on nyt oikeestaan ollut vain iltavuoroo, joka mun tapauksessa tarkottaa sitä, että nukun mahollisimman pitkään ja töiden jälkeen meen melkeimpä heti nukkumaan. En tiedä onko se tää kuumuus, joka tekee sen ettei arkisin oikein tee muuta kuin töitä ja nuku. Mutta en valita, ihana tämä Suomen kesä. Viikonloput on sitä riehumista varten.

Eilen oli sitten koko Uudenmaan Alkojen virkistyspäivä Kaivopuistossa - aivan mielettömän siisti paikka. Olin siellä ekaa kertaa ja ihan ihmettelen miksei Jussi oo vieny mua sinne koskaan. Hehheh. Nää on taas näitä hetkiä, kun tuntee ittesä ihan turistiksi. Itse päivä oli aivan huikee ihan aamusta illan lopputunneille asti. Kauheesti oli suunniteltu tekemistä päivälle ja loppu illan sitten vietin poikien kanssa lentokoneita katsellen ja makkaraa grillaillen. Huikeeta. Mä oon aina ollut innokas tekee kaikkee mieluummin kuin vain hengaillaan paikoillaan jossain, mutta oon hiljalleen oppinut olemaan myös paikoillaa ja kuten aiemmin sanoin; olemaa vaan. Näillä on hyvä alottaa viikko. Ja niin, aiemmin tapahtui semmonenkin juttu, joka on saanut muhun ihan hullut ilonfiilikset lähes joka asiaan, mutta katsotaan, koska asia sitten tapahtuukaan. Hihh.


Ja Psssst, meneekö nää mun postaukset tylsiks vai ootteko sanattomia, vai mistäkö johtuu hiljasuus kommenttiboksissa?

2 kommenttia:

  1. Muista, että kommenttien puute ei välttämättä tarkota, etteikö kukaan lukis/tykkäis sun blogista. :) Ainakin itte tsekkaan tän harva se päivä, vaikken kommentoikkaan aina, sori siitä.
    Tekstit ei varsinaisesti ole ''tylsiä'', mutta ehkä sellasia ns ''itsestäänselviä'', ettei kellään ole oikeen mitään ''lisättävää'' tai ''kysyttävää''.
    Ainakin itellä on ollu vähän sellane sanattomuus täs lueskellessa, et ei vaan keksi mitään sanottavaa tai kysyttävää. Mut ainakin kyllä mä silti tykkään lueskella tätä sun blogias. :)

    tai sit sä vaan olet niin tyrmäävän upean näköne, että ainakin jätkät suorastaan halvaantuu kun selailevat sun blogin kuvia, etteivät kykene tai uskalla sanoo mitään :D

    VastaaPoista
  2. En mä sitä ajatellukaa etteikö tykkäis, mutta kyllä ne kommentit kannustaa sitä ite kirjottajaa ja kommenttien avulla saa helpommin selville lukijoiden mielipiteitä. Se, että näkee katselukerrat ei oikein kerro mitään. :D Kyllä mä oon yrittäny vähän heittää settiä laidasta laitaan, mutta just kun ei tiiä onko suunta oikee, niin pysyy ns. siinä itsestäänselvyydessä. Ja no, kiitos kuitenkin. :)

    VastaaPoista