Ehkä taas tulossa jonkinlainen avautuminen, mutta uskon, että tän asian kanssa on painiskellut moni muukin tai ehkä tulee kamppailemaan tulevaisuudessa. Oon hehkuttanut blogin puolella kui paljon onnellisempi oon täällä asuessani ja kui mun elämästä on tullut parempi - asia on kylläkin totta, mutta siihen liittyy pieni varjopuolikin, josta aion nyt hieman kertoa. Kertokaa ihmeessä, jos teillekin on tullut samoja fiiliksiä aiheesta ja kui ootte suhtautunut siihen.
Olen ihmisenä sellainen etten omista montaa kaveria niin kuin esim. Jussi vaan mun kaverit voi laskea ihan kahden käden sormin. Siksipä mulle on ollut tärkeää pitää heihin yhteyttä usein, mutta se on muuttunut tän viimesen kuluneen vuoden aikana aikalailla. En tiedä onko syy minussa vaiko heissä tai ehkä jopa molemmissa, mutta toiseen yhteydenotto on vähentynyt, muuttunut ehkä jopa hankalaksi. Muistan, kun Varkaudessa asuessani osa kavereistani vaihto maisemaa, mutta minä silti jatkoin heille juttelua ja soittelua ettei välit vaan katkea. Noh, sitten kun tuli vastaan tilanne, että itse halusin siirtyä elämässä toiseen vaiheeseen, niin eipä ne ystävät ollutkaan enään mun mukana. Kuulumisien kyselyt vaihtu viikottaisesta kuukausittain ja kohta en enään edes muistanut millonka olin viimeksi jutellut heidän kanssa. Ja pakko sanoa ettei mun persoonalla jakseta aina olla se ensimmäinen joka lähettää sen "mitä kuuluu?" -viestin. Sittemmin yhteydenpito on jäänyt kokonaan niihin muutamiin, joissa ilmoitan tulevani Varkauteen. That's it, edes silloin ei olla valmiita muuttamaan omia menojaan, jotta kerkeisi pienen kahvihetken viettämään.
Mun oli aluksi tosi vaikee edes hyväksyä koko tilannetta, koska olin todella läheinen kaikkien kanssa. Ja nyt jälkeenpäin ihan suoraan sanoen vituttaa lukea Facebookissa, kun kyseiset henkilöt tykkää jostain spämmikuvasta, jossa lukee "oon sellainen uskollinen ystävä, aina kaikkien tukena ja plaaplaa". Really? Ehkä oon hieman katkera ja skeptinen tän asian kanssa ja nyt mua lähinnä naurattaa tollanen. Ehkä ihmiset vain haluavat uskotella itselleen jotain, mitä he eivät ole, jotta voisivat kutsua itseään paremmaksi ihmiseksi. Itse voin ihan käsi sydämmellä sanoa olevani välillä täysi kusipää ja se on musta ihan okei. Koko tää hässäkkä on kasvattanut mua niin paljon ja oon alkanut arvostaa entistä enemmän niitä, jotka jaksaa olla mun matkassa mukana, vaikka asunkin toisessa päässä Suomea. Ja ehkä tulevaisuudessa ihan eri maassa.
Ehkäpä tästä juuri olen erottanut ne todelliset ystävät ja ne, jotka olivat sen aikaa, kun olin siellä. Osasin kyllä odottaa tätä, että erkaantuu omista läheisistään, mutta en uskonut näin tapahtuvan tiettyjen ihmisten kohdalla (anteeksi, jos jotkut tunnistaa tästä itsensä). Tottakai uusia tuttuja on tullut matkan varrella mm. koulun kautta ja osa ihanuus on saapunut tännekin päin Suomea Varkaudesta, mutta eihän se ole sama asia kuin sen entisen parhaan kaverin soitto ja uusien kuulumisten kuuleminen. Oon aikalailla päässyt tän vaiheen yli mun elämässä ja Jussikin on jossain määrin ymmärtänyt tätä mun yksinäisyydentunnetta, vaikka välillä saa vähän rautalangasta vääntää, jos se jättää mut yksin perjantai-illaksi. Näillä fiiliksillä tänään ja seuraavaksi vähän parempiin fiiliksiin: päätettiin Jussin kanssa ihan extemporena ostaa Summer Soundeihin kolmen päivän liput, joten viikonloppu menee reivatessa ja musiikin fiilistelyssä. Toivotaan, että säät sallii ja kaikki menee muutenkin hyvin. Ihanaa loppu viikkoa murut ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti