Tänään havahduin siihen, kuinka elän ihan vaistoamatta ns. kaksoiselämää. Asiakaspalvelutyössä ja miksei ihan missä tahansa ammatissa ei oikein mielletä sitä, että jollain on huono päivä tai ei yksinkertaisesti vain kiinnosta. Tän oon huomannut ihan kantapään kautta: kassalla ollessa, jos en jostain syystä jaksa jonkun huonon fiiliksen takia olla se sama pirtsakka sunshine, niin heti asiakkaat katsoo pahasti. Tai, jos vähän mokaillaan numeroiden tai rahojen kanssa, niin se on maailman loppu. En tiedä, mitä ajatuksia tää herättää teissä, mutta musta se on kyllä ihan ihmisluontoon kuuluvaa, että välillä mokaillaan ja aina ei ole semmonen päivä, että jaksaisi kuulumisia vaihdella. Välillä kuuluu päästää hyöryjä pihalle - tietty työpaikka ei ole tähän se kaikkein soveliain.
Just tuossa yhden kaverin kanssa juteltiin, kuinka jotkut ihmiset ovat niin sinnikkäitä omien tunteidensa kanssa ettei se edes näy, vaikka oma ukki olisi kuollut. Jotenkin omalla kohdalla tämä asiakaspalvelurooli on jäänyt päälle ihan omaan yksityiselämäänkin; ei tule niin helposti sanottua, jos jokin painaa mieltä, vaan sitä spekuloidaan pään sisällä ja sanotaan vasta, kun kuukauden vitutukset ja murheet on kasaantunut liian isoksi. Huono tapa, tiedetään. Tänään, kaikki sitten sortu mun alta: itku kurkussa vedin päivän sulkemiseen asti, ootin sitä hetkeä, kun saan avata sen valkkaripullon ja istahtaa hetkeksi. Onneksi on sentään se yksi olkapää, jolle ne murheet tulee edes jossain vaiheessa sanottua - kylläkin liian usein liian myöhään.
Opin kuitenkin sen - mikä pitäisi olla itsestään selvyys - että työ ja oma elämä on ihan eri asiat ja se rooli, mikä sulla on töissä jää myös sinne ovesta lähtiessä. Oman puolison, kaverin tai kenen tahansa sen luottohenkilön kanssa on puhuttuva, purkaa niitä paineita ja miksei onnenhetkiäkin, kunhan sen jälkeen on hyvä fiilis. Näiden asioiden kanssa mulla on vielä vähän petrattavaa parisuhteen kannalta, mutta eikös se huominen ole aina toivoa täynnä? Tässä tän kertasen filosofoinnit. Ihanaa viikonloppua kullat ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti