Mä olen ihan burnoutin partaalla. Olen ollut viimeset pari viikkoa ihan poikki, mutta silti saan itteni joka aamu sängystä ylös jonkun näköisellä tahdonvoimalla ja puserran itteni töihin, vaikka olen nukkunut todella heikosti heräillen muutaman kerran yön aikana. Viime lauantai olikin sitten jo kaiken huippu: töistä päästyäni lösähdin vain sänkyyn duunivaatteet päällä, vaikka olisi pitänyt alkaa laittautumaan kaverin synttäreitä varten. Päätin ettei tästä tuu mitään ja Jussin kanssa tilattiin kotiin safkat, kun ruoanlaittokin tuntu jo ylitsepääsemättömältä. Siinä syödessä kebut tippu syliin ja mä helvetti soikoon aloin pillittää. Jussi katto mua ihan äimistyneenä ja mä karkasin sänkyyn. En tajua. Ei ole mun tapasta. Jotenkin vaan tuntu, että nyt kaikki romahti.
Mä olen kyllä niin kiitollinen, että mulla on noin ihana mies, sillä mä varmaan oisin vielki tuolla sängyssä makaamassa yhden kebun takia, jos se ei ois tsempannu mua ja ollu vaan siinä vierellä. Lopulta mentiinkin naapuriin juomaan vinkkua ja tutustumaan itse pariskuntaan paremmin - ollaan siis jubailtu ulkona, vaihdettu numeroita ja nyt mentiin sinne viettää iltaa. Vielki on kyllä ihan ryytynyt olo ja tiedän, että mun pitäisi koittaa saada mun uni kuntoon, mutta varmaan stressaan mun tulevaa lääkäriaikaa sen verran ettei nukkumisesta tule mitään. Sekä haluan saada töiden jälkeen tehtyä muutakin kuin sohvalla löhöömistä, joten pakko vaan jaksaa. Teidän kysymykset on ollu ihan huippuja, joten iso kiitos niistä - ne on ollut myös piristys näinä sateisina päivinä. Ihanaa viikon alkua murut ja huolehtikaa itsestänne ♥
Kyllä se siitä! Tsemppiä! :)
VastaaPoistaVarmasti. :) Vähän vaan itsekin säikähti että näinkö poikki mä oikeesti oon.. :D
Poista