Tällä kertaa keittiössä valmistettiin hieman arkiruoasta poikkeavaa raklettia. Oih, se on niin maukasta. Rakletti on juustoihin perustuva ruoka, jossa juusto sulatetaan siihen tarkoitetussa grillissä; juustoksi ei kelpaa ihan mikä tahansa edami vaan juuston kuuluu olla puolikova, sisältä kypsytetty ja täysrasvainen lehmänmaidosta tehty. Rakletti on lähtöisin Sveitsistä ja sieltä se kantautui minunkin tietoon Jussin tädin kautta, joka siis asuu perheensä kanssa Sveitsissä. Rakletti on fonduen tyyppinen ruoka, johon voi mielensä mukaan laitaa itse kullekin sopivia ruokalajeja. Meillä oli perunoita ja nakkeja sekä salaattia rinnalle. Ruokana ei siis kummoinen, mutta juusto tekee noinkin arkisesta ruoasta aika gurmeen ihan sen mauan ansiosta. Ja pahoittelut laatukuvista - oikein ammatimaista kuvata kännykällä. Oli silti aivan pakko jakaa tää teidän kanssa, jos joku muukin ihastuisi. :)
voih kun olet suomenkielistänyt sanaa vähän liikaakin, se kulkee raclette nimellä ihan suomessakin:) meillä laitetaan pöytään aina todella paljon eri kulhoihin valmiiksi pilkottuja vaihtoehtoja (esim. nakkeja, lihapullaviipaleita, punasipulia, pekonikuutioita, paprikaa jnejne) lista on ihan loputon ja on ihan huippua keksiä joku tosi hyvä yhdistelmä, joka maistuu ihan älyttömän hyvältä. kannattaa kokeilla !:) myös ne sellaiset kaupan pienet (kokonaiset) suolakurkut on tosi hyvä lisuke perunan lisäksi.
VastaaPoistaI know. Olin itseasiassa kahen vaiheilla ton nimeemisen kanssa ja aattelin ton olevan parempi jostain syystä.
PoistaJuuu onhan noita kaikkia tultu kokeiltua tässä vuoden mittaa - en oikein oo vielä löytäny sellasta överihyvää comboa.. Mä oon aika nirso noiden valmisruokien (nakit ja lihapullat) kanssa, koska en kestä mitä kaikkee niihin on laitettu, joten tänkin kanssa saa aina vähän miettiä mitäs pilkotaan ja kokeillaan tällä kertaa. :D