lauantai 3. syyskuuta 2016

TAKAISIN KOTIHUUDEILLE

Onko täällä enään ketään? Onko lukijoita vai olenko yksin ajatuksieni kanssa? Siitä onkin jo siis aikaa, kun vaihdoin blogini Lilyn puolelle, mutta joksenkin tässä viime aikoina on ollut tunne ettei se kuitenkaan ollut minun paikkani. Aivan liikaa mainontaa eri blogeista (mikä oli aluksi jees) ja muutenkin sivusto on aivan liian täynnä kaikkea - puuttuu semmoi tietynlainen selkeys, mikä täällä vallitsee. Toisaalta on ihan mukava päästä selailee muidenkin blogeja ja löytää uusia, mutta jotenkin tuntui etten sopinut sinne. Ihan kuin se olisi tarkoitettu fiinille porukalle, aikuisille - ei varsinaisesti minulle, joka tykkää valokuvauksesta, välillä tehdä kauneuspostauksia ja joskus höpistä omiaan. 

Haluaisin jatkaa valokuvaus-linjalla, mutta olen niin fliispohjalla menevä tyyppi ettei sitä matskua paljoakaan olisi. Vihaan laittaa hyvälaatuisten kuvien sekaan kännykällä otettuja - tämäkin oli osaa syy miksi tuntui etten sovi Lilyyn - joten mietin, mitähän tästäkin nyt sitten tulee. En haluaisi ottaa paineita, mutta luon ne aina itselleni turhasta. Tahdon luoda hyvän blogin, mutta en ole täysin varma millainen se olisi, koska mua kiinnostaa niin moni asia ja samaan aikaan ei mikään.

Haluan kehittää luovaa persoonaani, tuoda ajatukseni julki sitä kautta, mutta en tiedä kohtaako kukaan sen puolen kanssani. Sanomattakin selvää, että teen tätä harrastuksena, mutta niin kuin kauppian tarvitsee asiakkaita niin minä tarvitsen lukijoita - tarvitsen niitä, jotta voin keskustella, herättää heissäkin joitain tunteita. Onko se tyhmää? Hassultahan se kuullostaa. Mutta eikö olekin turhaa kirjoittaa, jos ei ole lukijoita. Henkilöitä, jotka jakavat asiat kanssasi.

Tänne siis maitojunalla takaisin. Katsotaan, kuinka käy. Lähden ensi maanantaina pariksi viikkoa Barcelonaan, joten sinä aikana tuskin mitään postausta tulee ulos ellen ajasta, mutta sen jälkeen matkakuvia tuleekin jonnin verran. Heipsun ♥

5 kommenttia:

  1. No meitsihän on innostunu taas blogeista sen verran, että alappa raapustelemaan vaan tekstejä kuvineen! Oon käyny kavereiden vanhoja blogeja läpi, mut kaikki on laittanu ne yksityiseks yhyy. Kuollu vähän jollain tapaa tää blogimaailma. Onneks me ollaan ja pysytään täällä eläkepäiville asti hehe. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enköhän mää ala! Voidaan kirjotella vaikka toisillemme. :)

      Poista
  2. No jopas jotakin :D
    Just katsoin tänää sun lilyn blogin ja komentoin että millo uutta mut sit satuin vaa pitkästä aikaa tsekkaamaan tänki vanhan blogisi koska tätäkin on kiva lueskella välillä. :) Mut täällähän sä ootki. :D
    Ja siis olen edelleen täällä, lilyssä kommentoin nimellä ''Vakkari'' ja siirryin sinne siis sillo kun täältä sinne muutit ja olen seurannut ''vanhaa'' blogiasi aikas kauan ja aina tykännyt siitä :D
    Joten, tervetuloa takasin tänne! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, joo en oikeen tiiä mitä teen... :D Uutta tulee luultavastikin tänne (heti kun olen taas kirjoituskunnossa), kun forumina tykkään enempi. Täytyy taas hieman vain kikkailla Bloglovinin kanssa. Seuraa kuiteski molempia niin kauan ennen kuin tää neiti päättämätön saa jotain aikaiseksi. :)

      Poista
    2. Kyllä, neiti :D

      Poista