torstai 19. tammikuuta 2017

KAIKKI LÄHTI HÄRKIKSESTÄ

Tänää musta oli jotenkin tosi huvittavaa, kun tein safkaa härkiksestä (googlaa, jos et tiä). Keitin spagut ja heitin härkikset tomaatti-basilikakastikkeeseen. Pinnalle vähän chilimajoo ja juustoo. Aikaslailla siis ihan tavallinen pastakastike. Annoin Jussille annoksen ja kysyin lopulta mittees tykkää. Sano, että hyvältä. Kerroin siinä sitten, että jätkä vetäs puhtaan vegaaniaterian - ei tietookaan lihasta. Tän jälkeen ääni muuttu kellossa. "No kyllä tää sittenkin oli vähän hassun makusta. En oikeen tiiä tykkäsinkö". Fuck It. Et vaan kehtaa myöntää itelles, että söit hyvää vegaaniruokaa.

Ei Jussi olisi ees varmaan tajunnu ellen ois sanonu. Juteltiin tästä samasta asiasta mun kaverin kanssa ja sekin monta kertaa tehny safkaa, jossa on sen kumppanin inhokkijuttuja, mutta ei oo vaan maininnu mitään ja ihmeen hyvin on safka kelvannu. Se on vaan toi ajatus.

Ja tähän mä pyrin. Asenteen muutokseen. Ajattelutapojen muutokseen. Mun mielestä ihmisten mieli on juuttunut siihen samaan tylsään kaavaan. Myönnän, että mullakin on asioita ja ajatuksia, joita olisi vaikee kuvitella toisin, mutta siinä tää maailman ihmeellisyys ihmisineen onkin, että meillä on kyky muttaa tapojamme - jos vain on halua ja tiedostaa halun muutokseen. Tästäkin voisi kirjoittaa ihan oman juttunsa, mutta aattelin antaa tämmösen pienen laskun ennen kunnon ripitystä. No ei vais. Jos on tyytyväinen itseensä niin elä niin. Mun mielestä maailmassa on vain niin paljon asioita ja ajatuksia, joten miksi ei kehittäis itseään. Laajentaisi mielenkarttaansa. Se voi kummasti saada sielunkin sykkimään uusien juttujen myötä.

3 kommenttia:

  1. Voisitko tehdä jossain vaiheessa sellasen ''ennen ja jälkeen''-tyylisen postauksen, että miten tommonen elämäntapamuutos näkyy kropassa ja muutenki miltä tuntuu? Olis mielenkiintoista kuulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kropassa ei nyt oikein ainakaan vielä enkä uskokaan mun kohdalla näkyvän mitenkään kummosesti, koska ei oo ylipainoa minkä vuoksi ruokavalionmuutos kauheesti vaikuttaisi. Oon aika alussa tässä kasvisjutussa niin en osaa vielä sanoo enempää, mutta tuskin se ainakaan pahaa tekee. :D Tietty voin tehdä sitten jonkun ajan päästä em. postauksen kun on vähän enempi kokemusta taustalla. :) Kiitos ideasta!

      Poista
  2. Juuri sitä meinasinki että kun olet ollu silleen vaikka muutaman kuukauden vegaani ja silleen. :)

    VastaaPoista