sunnuntai 23. lokakuuta 2016

JOTAIN, MISTÄ LUOVUIN

Tätä projektia suunnittelin jo pitkään, mutta sitten kuitenkin aivan yhtäkkiä päätin, että nyt läks. Ja niimpä se läks. Nimittäin hiukset. Jostain syystä Barcelonan matkan jälkeen mun hiukset alko vain katkeilee ja pituutta lähti ihan sen takia aivan liikaa ja latvat oli muutenkin ihan hamppua, joten päätin tehdä radikaalin ratkaisun ja leikkauttaa kaikki poes.

Sisäisesti itkin verta, mutta paksumman tuntuinen ja eloisemman näköinen tukka lohdutti hieman. Illalla iski kriisi tupareihin laittautuessa, kun entiset hiustenlaittotavat eivät enään toimineetkaan. Tässä siis opetellaan taas uusia juttuja. Ehkä nyt tulee enempi panostettuakin hiuksiin, sillä pakko myöntää: näytän ihan pikkutytöltä, jos en ole laittanut itseä yhtään. Ennen olin ihan fine meikittänä, mutta nyttemmin en. Jännä, miten hiukset voivakaan vaikuttaa ulkonäköön näinkin paljon.

Tuntuu, että osa itseään katos niiden hamppujen mukana - hassua, sillä ne olivat ihan karseet, mutta silti osa mua. Nyt olisi sitten vain tarkoitus oppia elämään näillä ja samalla kasvatella omaa takaisin talven aikana. Onhan tää ihana, vaikka ei vielä niin mua. Oliko ihan huti, mitteepä ootte mieltä? Semmostakin vielä utelen, että onko kivempi, että nää kuvat tulee tälleen tekstien jälkeen vai kuvia on tekstien välissä? Mä pähkälijänä en osaa tätäkään päättää.


5 kommenttia:

  1. Sä oot niin kaunis ettei tommone ratkaisu/muutos vaikuta mitään. :)
    Ja en oo varma, mutta käsittääkseni tommone ''bob'' ja erityisesti ''lob''-tyylinen tukka on tän vuoden tukkamuotia :) Ainakin tosi monella näyttää olevan tommone hiustyyli. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Niinhän se taitaa olla! En kyllä vain sen takia sitä leikkuuttanut, mutta ehkä sitä voi olla kerran elämässä muodin mukana. Heh.

      Poista
  2. Sun blogin pitkäaikaisena ja aktiivisena lukijana, ja kun sun kanssa hiukan jutellukkin täällä kommenttien muodossa, niin olen jo jonkun aikaa ollut aikamoisesti pihkassa suhun. Toki iiän sun olevan onnellisesti parisuhteessa, mut ihailen sua silti. :) Anteeksi vain
    -Vakkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, didn't see this coming. Nyt mä haluun entistä enemmän tietää kuka siellä oikein on! Ja turhaan anteeks pyytelet. :)

      Poista
  3. Salainen ihailija vaikka ;)

    VastaaPoista