KUTSUMATON VIERAS

Tää syksy on ollut jotenkin erityisen raskas. Niin kuin olen sanonutkin. Pään pitäminen kasassa ja kropan toimintakykyisenä on ollut lähes joka päiväinen haaste. Olen alkanut hieman enemmän ymmärtämään esim. masennusta sairastavia, sillä sitä on todealla vaikea kuvailla, mitä siellä pään sisällä tapahtuu, kun ei itsekään oikein tiedä.

Yritin yksi päivä Jussille kertoa ettei se ole siitä kiinni ettenkö haluaisi voida paremmin ja olla se sama pirteä Isa, mutta mun mieli ei vain anna. Mieli vain tahtoo olla. Syvällä mun sisällä on jokin paha, joka yrittää vallata enemmän reviiriä mun sisältä. Taistelen sitä vastaan joka päivä. Mua alkaa ihan ahdistaa, kun edes kirjoitan tästä, mutta päätin kokeilla, joskos tämä olisi yksi keino saada pahaa oloa purettua.

Mä olen hyvin pitkälti logiikalla toimiva persoona. Siksi mun onkin todella vaikea hyväksyä uutta osaa minussa, koska en tiedä mistä se johtuu. Aluksi se oli vain töistä. Nyt se vain on. Se vain on mussa. Vai onko se ollut aina mun sisällä ja nyt se on nähnyt mahdollisuuden ottaa vallan? Ken tietää. Henkilö, joka ei ole koskaan kokenyt syvää ahdistuneisuutta pitkän aikaa, ei ymmärrä, mistä puhun. Hyvä, jos itsekään ymmärrän.

Ehkä mä koitan tässä samalla myös saada muidenkin tietoisuuteen, mitä on elää ahdistuneisuuden kanssa. Sen kanssa, kun mikään ei tunnu hyvältä. Kun tiedät ettei ole mitään hätää, mutta silti olet ahdistettuna nurkkaan etkä pääse pakoon. Kun aivan yhtäkkiä koet syvää surua ja ahdistusta rinnassa ja voisit vain alkaa itkemään ilman syytä. Kun edes se sun rakkain ihminen vierellä ei voi tehdä mitään. Kun koet, että olet aivan yksin. Yep, näitä fiiliksiä mä olen pyöritellyt viime kuukausina. Ja yksin. Koska en osaa olla heikko muiden edessä.

On mulla ollut hyviäkin päiviä. Tai hetkiä. Niitä, jollon koen, että kyllä tästä vielä selvitään. Mutta yhä enemmissä määrin alkaa tuntua ettei tästä tulekaan mitään. Mun pelastus on ollut musiikki. Se lohduttaa. Antaa armoa ja ei tuomitse. Sekä koirat. Ne saa mut liikkeelle ja huomaamaan, että ne pienetkin teot auttaa eteenpäin.