Kuinka usein sitä oikein tulee pysähdyttyä hetkeksi nauttimaan siitä ympärillä olevasta? Minusta aivan liian harvoin. Tuntuu, että elämä on yhtä hurjaa menoa ilman paussia. Paussi on korkeintaan uni omassa sängyssä. Olen koittanut pitää itseni kiireisenä ettei omat ajatukset saisi kiinni, mutta tässä ollaan jo hetken aikaa voitu oikein hyvin niin ehkäpä olisi aika vain olla. Olla olematta mitään suurempaa.
Luonto on mulle aina ollut säästä riippumatta paikka, jonne koen kuuluvani. Muistan pikkutyttönä kesäisin juokselleeni ulkona ilman kenkiä, tanssinut vesisateessa alasti ja jutellut linnuille. Talvisin rakastin heittäytyä lumipenkkaan ja metsästää lumihiutaleita. Jotenkin koen olevani aina tervetullut luonnon luokse kylään. Se ymmärtää, vaikka sanoja ei olisi sanottu. Ja antaa energiaa pelkällä omalla olollaan. Ihana maaginen maailma, jonne mielellään eksyy hetkeksi omasta hektisestä elämästä.
Ja nyt koin tarvitsevani aikaa itselleni. Siispä lähdin äskettäin metsään kävelylle. Olla se pikkutyttö, joka vain nauttii olemisesta. Kaikesta.
Nauttikaa tekin. Ihan mistä vain. Mutta nauttikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti